Etusivu

Arjenhallintaan lisää paukkuja

 

Ihmisen elinkaareen sisältyy monenlaisia vaiheita. Yhteistä niille on se, että kaikissa niissä tarvitsemme välillä tukea. Lapsivaiheessa saamme tukea monelta eri taholta, vanhemmat ovat yleensä se kaikista tärkein ja suurin tuki. Nuoruudessa vanhempien tuesta pyristellään eroon ja tukea haetaan kavereilta. Sitten tulee vaihe, jossa tuen tarve monella on hetkellisesti pienimmillään. Tilanne muuttuu taas, kun on perheen perustamisen aika. Tukea tarvitaan ja joiltakin osin sitä saadaankin. Meillä on valtavan hyvä neuvolajärjestelmä tukemassa perheitä. Meillä on perhevapaajärjestelmä, joka kaipaisi päivitystä. Aikaisemmin meillä oli ennalta ehkäisevää tukea myös arjenhallintaan. Monen nyt perheellisen muistoissa on kodinhoitopalvelu, joka tuki konkreettisesti ruuhkavaihetta eläviä perheitä. Tarve vastaavalle tuelle ei ole poistunut, eivät nyt ruuhkavuosia elävät ole yhtään sen vahvempia kuin edeltävät polvet. Tukea tarvitaan myös elämän myöhemmissä vaiheissa. Tulevan hallituksen tärkeimpiä tehtäviä on saada perheiden arkeen lisää paukkuja.

Taneli

Kalliokoski


Eduskuntavaaliehdokas


 #yhdessä enemmän


 

Voit halutessasi tukea kampanjaani tukiyhdistykseni Perheiden puolesta ry:n kautta.

Lahjoituksen voi tehdä tilille FI35 1544 3000 1078 26, viitenumero 7803268

Yhteys Taneliin

 

taneli.kalliokoski(at)gmail.com

tanelikalliokoski.blogspot.com