Toimenpiteet joihin pitäisi ryhtyä viipymättä:

1. Vanhusten perinteinen laitoshoito on laskenut murto-osaan viime vuosikymmenten määristä. Muutos pohjautuu pitkälti 2012 voimaan tulleeseen uuteen vanhuspalvelulakiin. Lain 2 luvun 14a §:n mukaan "Kunta voi vastata iäkkään henkilön palveluntarpeeseen pitkäaikaisella laitoshoidolla vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet tai asiakasturvallisuuteen tai potilasturvallisuuteen liittyvät perusteet." Tämä lain kirjaus on siitä ongelmallinen, että sitä tulkitaan eri kunnissa eri tavoin. Näin tulee varmasti tapahtumaan myös maakunnissa. Joillekin tarjotaan laitoshoitoa, kun edellytykset selviytyä esimerkiksi tehostetussa palveluasumisessa eivät ole riittävät. Toisien kohdalla tämän lain tulkinnan perusteella apu jää riittämättömäksi. Tulevalla vaalikaudella Vanhuspalvelulaki on syytä ottaa uudelleen käsittelyyn ja täsmentää näiltäkin osin sen kirjauksia. On valtavan hyvä asia, jos vanhuksilla on mahdollisuus asua kotona mahdollisimman pitkään, mutta ei missä kunnossa tahansa. 

2. Joissakin perheissä käy niin, että toinen puolisoista tarvitsee palveluasumista tai tehostettua palveluasumista vaiheessa, jossa toisella on vielä hyvät edellytykset kunnon puolesta kotona asumiseen. Puolison muutto palveluasumisen piiriin saattaa kuitenkin johtaa taloudelliseen ahdinkoon kotiin jäävän osalta. Palveluasumisesta perittävä korvaus voi olla 85-90 % tuloista. Asumiskustannukset omassa kodissa on usein mitoitettu kahden tulojen mukaan. Tilanne johtaa kodin myyntiin ja muuttoon. Meidän pitää varmistaa näissä muutostilanteissa molemmille puolisoille säädylliset ja oman tilanteen huomioonottavat ratkaisut, myös talouden osalta.   

5. Kotipalvelu toimii monelle hyvänä vaihtoehtona palveluasumiselle. Kotipalvelussa asiakaskäyntiin varattu aika jää osalla toimijoista niin lyhyeksi, että hoidettavan tilannetta ei ehditä kunnolla tarkastamaan. Kahdeksan tunnin vuoron aikana saattaa olla 16 asiakaskäyntiä. Kun huomioidaan, että työpäivästä osa kuluu matkoihin asiakkaalta toiselle ja myös työntekijällä on normaalit lakisääteiset kahvi- ja ruokatauot, asiakaskohtainen aika jää riittämättömäksi. Kotipalveluun tarvitaan vastaava laadunseurantajärjestelmä, kuin mitä palveluasumiseen. Auditoinneissa pitää arvioida myös asiakastyöhön mitoitettu aika suhteessa asiakkaan toimintakykyyn.

6. Muistisairaiden tilanne on vaikeutunut uuden lain myötä melko voimakkaasti. Moni muistisairaudesta kärsivä asuu yksin ja turvallisuus on teknologian varassa. Oviin on asennettu hälyttimiä tai muistisairaille on asennettu gps paikantimia. Luonnollisesti muistisairaidenkin kohdalla koti on hyvä ja jopa paras paikka niin pitkään, kuin se on turvallista. Sitä tilannetta varten, kun koti ei ole enää turvallinen paikka, tarvitaan yhteisökoteja, joissa he saavat tarvitsemaansa hoivaa ja turvallisen ympäristön. Muistisairaiden kohdalla täytyy ottaa lainsäädännön suhteen askelia toiseen suuntaan, heille on pystyttävä takaamaan tarvittava laitoshoito riippumatta asuinkunnasta.

Blogit aiheesta: 

3. Terveyspalveluja tuottavilla henkilöillä on yksi ainoa pakollinen koulutus tai testi ammattiin valmistumisen jälkeen. Osa työnantajista tarjoaa hyvin jatko- ja täydennyskoulutuksia, joilla varmistetaan uusimman tiedon saaminen päivittäiseen työhön. Osa taas ei tuota mahdollisuutta tarjoa. Monella teknisellä alalla työskentelevällä on pakollisia viiden vuoden välein suoritettavia koulutuksia ja testejä. Näin on myös ammatikseen raskasta liikennettä kuljettavilla. Ihmisistä huolta pitävillä tuollaista vaatimusta ei ole. Terveydenhoitoalalle pitää ottaa käyttöön vastaavanlainen määräajoin suoritettava täydennyskoulutus, jolla varmistetaan osaamisen säilyminen alan kehityksen mukaisena.

4. Hoitohenkilökunnan mitoitusta pidetään tällä hetkellä keskeisimpänä välineenä riittävän hoidontason varmistamiseen. Keskustelussa esitetty 0,7 henkilön mitoitus hoidettavaa henkilöä kohden ei ole ratkaisu, joka tilanteen korjaisi. Täsmämitoitus kaikille asiakkaille, riippumatta heidän tilanteestaan toimii vain pienelle osalle. Esimerkiksi muistisairautta vaikeassa vaiheessa sairastaville, esitetty mitoitus on täysin riittämätön, kun taas helpommassa tilanteessa oleville ylimitoitettu. Alalle tarvitaan laadunseurantajärjestelmä, joka perustuu omavalvonnan lisäksi ulkopuolisiin riippumattoman tahon tekemiin auditointeihin. Auditoinneissa esille tulleisiin puutteisiin, täytyy toimijan määräajan puitteissa järjestää ratkaisu. Toinen laatua parantava tekijä olisi hoitosuunnitelman laadintavastuun eriyttäminen tuotantovastuusta. Jatkossa  suunnitelman tekijän pitää olla riippumaton hoidon tarjoajasta. Nykyisin hoitavat henkilöt laativat melko itsenäisesti hoitosuunnitelman. Suunnitelma on hoidon tasoa ohjaava ja siinä on mm. määritetty lääkkeet, ruoka, tarvikkeet sekä hygienia
melko hyvin, mutta työmäärän mitoituksessa on vaihtelua. 

Kolmas laatua lisäävä seikka olisi se, että hoito olisi todennettavaa, myös jälkikäteen. Hoidon ja siihen kuuluvien toimenpiteiden pitää olla tarkastettavissa myös viranomaisten toimesta.